Rekry-messuilla Jyväskylässä

Jyväskylän Paviljongissa järjestettiin tiistaina 22. tammikuuta Rekry, työelämä ja koulutus – messut. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Jyväskylän Messut Oy ja mediatalo Keskisuomalainen. Tapahtuman tarkoituksena oli tuoda yhteen rekrytoivat yritykset, toiseen asteen koulutusmahdollisuudet sekä työnhakijat tai alan vaihtajat. Messujen seminaarin pääpuhujana toimi räppäri Elastinen.

Humanistisen ammattikorkeakoulun Jyväskylän yksikkö oli mukana messuilla yhdessä Alkio-opiston kanssa. Humakin kulttuurituottaja- ja yhteisöpedagogiopiskelijat kertoivat koulutusmahdollisuuksista kiinnostuneille, osana viestintä- ja kommunikaatio kurssia. Opiskelijoiden kanssa nähtiin myös hieman henkilökuntaa. Pisteellä pääsi muun muassa osallistumaan upean Halti-repun arvontaan ja kokeilemaan mikroskooppia.

Pisteellä kävi paljon kiinnostuneita, niin nuoria kuin aikuisiakin. Arvonta toimi loistavana houkuttimena ja hieman ujommatkin vierailijat pääsivät kuuntelemaan opiskelijoiden kokemuksista. Kävijät olivat kiinnostuneita erityisesti koulutuksen työelämälähtöisyydestä ja joustavuudesta. Myös useat vaihtoehdot opiskelupaikkakunnissa koettiin positiivisena asiana. Aikuisempaa väkeä kiinnosti erityisesti ylemmät amk-tutkinnon ja avoimessa ammattikorkeakoulussa suoritettavat opinnot. Voidaankin siis todeta, että pisteellämme oli tarjota jokaiselle jotakin, oli sitten päätoimisesta opiskelusta haaveileva tai täydennyskoulutusta vailla.

Opiskelijan näkökulmasta paikalla olevat työnantajat olivat pääasiassa tekniikan alalle painottuneita tai keikkatyötä tarjoavia palvelualan yrityksiä, joten näin tulevan kulttuurituottajan näkökulmasta tarjonta ei aivan kohdannut kysyntää. Messujen ohjelma ja puhujat olivat kuitenkin mielenkiintoisia ja tarjosivat eväitä yleisestikin työelämään ja työnhakuun, vaikka eivät olleetkaan aivan omalta alalta. Kaiken kaikkiaan messut olivat mielestämme onnistuneet ja tarjosivat monia mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja näkökulmien vaihtoon eri alan ammattilaisten kanssa.

Kirjoittajat:

Pedro Kantalainen ja Anna Paajanen, kulttuurituottajaopiskeljat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *