Humakilla on keväästä 2011 lähtien ollut sopimus amerikkalaisen Kentuckyn yliopiston kanssa opiskelijavaihdosta. Yksi humakilainen kulttuurituotannon opiskelija on ollut vuosittain vaihdossa Kentuckyssa. Vastavuoroisesti yksi Kentuckyn opiskelija tulee vuosittain Suomeen. Humakin opiskelijoilta ei peritä erillisiä lukukausimaksuja. Lähtevä kulttuurituotannon opiskelija saa erillisen matkastipendin, joka vastaa suuruudeltaan Erasmus-tukea. Vaihdon ajankohta on aina kevät. 

Opiskelijalla on n. 30 000 opiskelijan tiiviissä kampusyhteisössä hyvät mahdollisuudet erilaisiin harrastuksiin opiskelun ohessa, kuten Turun kampuksen kulttuurituotannon opiskelija Iida-Amalia Nikkilä kevään 2014 opiskelijavaihtokokemuksiaan kuvaa:

Olen kolmannen vuoden kulttuurituottajaopiskelija Turusta. Kulttuurituottajaksi hain aikanaan pitkän tanssitaustani myötä sekä olen ollut koulussa aina “se aktiviinen” asioiden järjestäjä. Valmistuttuani haluaisin työskennellä tanssin/liikunnan ja lasten parissa. Olin vaihto-oppilaana Kentuckyn Yliopistossa Lexingtonissa keväällä 2014. Opiskelin Kentuckyssa kulttuurituotantoa kahdella eri kurssilla. Niiden lisäksi opiskelin tanssia ja teatteria.

Paljon projekteja ja yhdessä ideointia

Kulttuurituotanto oli hyvin samantapaista kuin Suomessa, paljon projekteja ja yhdessä ideointia. Teimme projektin “Future Doors” jossa halusimme tuoda taidetta ihmisille, jotka eivät näe tai koe sitä. LinkkiFacebook-sivuumme. Työskentely “amerikan tapaan” oli hyvin kiinnostavaa sekä opettavaista. Tanssi- ja teatteriopinnot olivat sellaisia kursseja, mitä Suomesta en olisi saanut ja olin erittäin tyytyväinen näihin kurssivalintoihini.

Opiskelu Kentuckyssa oli helppoa sekä työntäyteistä. Kaikilla kursseillani oli paljon kirjoitustehtäviä sekä kotitehtäviä, aikaa kuluikin noin kaksi tuntia päivässä kotitehtäviin. Kurssit olivat hyvin mielenkiintoisia sekä opettajien tapa opettaa, näistä syistä olin hyvin motivoitunut opiskeluun koko vaihtoni ajan. Varsinaista koulua minulla oli noin kolme tuntia päivässä, mutta projektit ja itsenäiset tehtävät pidensivät päivää.

Teatteria, urheilua, hevosia

Yksi koulutehtävistäni oli käydä kaikissa Kentuckyn Yliopiston teatteriesityksissä. Esitykset olivat upeita ja täysin opiskelijoiden toteuttamia. Koulutehtävä ei tuntunut oikeastaan koululta lainkaan, se mahdollisti upeat teatterikokemukset. Lexingtonissa on paljon opiskelija-aktiviteetteja, koska suurin osa asukkaista on opiskelijoita ja opettajia.

Urheilumahdollisuudet ovat huikeat! Yliopistolla on oma kuntokeskus, jossa on iso kuntosali, sisärata, kiipeilyseinä, uimahalli, tenniskenttiä 16kpl ja kaikkea muuta. Urheilu olikin suuressa osassa arjessani. Yliopiston koripallojoukkue sekä cheerleading joukkue ovat USA:n parhaimpia. Kentucky on kuuluisa hevosistaan, etenkin Lexington. Lexingtonissa järjestetäänkin kuuluisat hevoskilpailut, joihin tulee paljon ihmisiä ympäri maailmaa, kisoihin pukeudutaan parhaimpiin ja veikataan voittaja hevosta. Kisat kestävät kuukauden ajan ja ne järjestetään huhtikuussa.

Kentuckyyn vaihtoon lähtijän on hyvä muistaa, että opiskelu Yhdysvalloissa ei ole halpaa ja matka on pitkä. Yhdysvalloissa on oma kulttuurinsa, joka on hienoa ja ajoittain ei niin hienoa. Kannustan kuitenkin kaikkia vaihtoon lähtijöitä osallistumaan ja kokeilemaan elämää ulkomailla, kokemukset ovat kultaakin arvokkaampia!

Iida-Amalia Nikkilä
Kulttuurituotannon opiskelija, Turun kampus

Talouden ja kulttuurin väliset kytkökset olivat näkyvästi tapetilla kulttuurituotannon alan tärkeimmässä vuosittaisessa tapaamisessa. Euroopan kulttuurituotannon kouluttajien ja tutkijoiden verkoston (ENCATC) konferenssi järjestettiin tänä vuonna Brnossa, Tshekissä. Syyskuun tapaamiseen oli ilmoittautunut mukaan 130 edustajaa yli kolmestakymmenestä maasta.

Kuinka julkisen sektorin tuen hiipumiseen vastataan kulttuurilaitoksissa?

Konferenssin teemassa, New Challenges for the Arts and Culture: Is it just about money?, kuvastuu hyvin kulttuurialaakin koskettava kysymys talouden globaaleista ongelmista. Julkisen sektorin tuen hiipuminen on vaikuttanut erityisen voimakkaasti Euroopassa, jossa kulttuurilla on ollut maasta riippumatta erityisasema yhteiskunnallisen rahoituksen piirissä. Sitä mukaa, kun verorahoja on siirretty kattamaan muita valtionhallinnon menoja ja kulttuurialan laitokset ja organisaatiot ovat joutuneet tiukan kulukuurin piiriin, vaihtoehtoisten rahoitusmuotojen etsiminen on ollut elinehto.

Taloudellinen kriisi on pitkittyessään johtanut kehitykseen, jossa kulttuuriala on ensivaiheen shokin, hämmennyksen ja suoranaisen lamaantumisen jälkeen alkanut sopeutua ja hyväksyä nykytilanteen.  Tässä “uudessa normaalissa” kulttuurin parissa työtään tekevät ovatkin hakeutuneet yhä innokkaammin kohti yksityisen sektorin tarjoamia palveluita ja mahdollisuuksia. Mielenkiintoista kyllä, samaan aikaan  myös vapaaehtoistyön ja kansalaisyhteiskuntaa rakentavien yhteisöllisten  ja taloudellista voittoa tuottamattomien toimintamallien rooli on vahvistunut entisestään. Kulttuuria tehdään tänään yhtä suurella intohimolla niin rahasta kuin rakkaudesta.

Pedagogiset haasteet kulttuurituotannon opetukselle

Kulttuurituotannon alan sosiaaliset, esteettiset ja taloudelliset haasteet olivat näin keskiössä, kun alalla toimivat tuottajat, opettajat, tutkijat ja opiskelijat kävivät purkamaan yhtälöä lukuisten asiantuntijaluentojen, paneelikeskustelujen ja työryhmien avustuksella. Pedagogisia haasteita riittää mm. senkaltaisten opetusohjelmien kehittämiseen, jotka ohjaavat tulevia tuottajia löytämään hyviä rahoituslähteitä ja joiden ytimessä kulkee projektien hallinta monialaisessa ja -kulttuurisessa ympäristössä. Vaihtoehtoiset tuotanto- ja markkinointimallit kuuluvat niin ikään tähän samaan koulutukselliseen haastepakettiin, joka vie kulttuurituotannon toimintakenttää osallistavuuden vahvistamiseen, markkina-analyysien tehokkaampaan käyttöön, strategiseen suunnitteluun, yhteistuotantoihin sekä uuden teknologian suomien mahdollisuuksien äärelle. Jälkimmäiseen liittyy myös kulttuurialan organisaatioiden entistä parempi kyky toimia online, aina lähellä kuluttajaa ja aina tavoitettavissa.

Mutta, kuten konferenssin teemaan kuului kysyä, onko kaikessa aina kysymys vain rahasta ja tehokkuudesta? ENCATC:n sisarorganisaation, pohjoisamerikkalaisen AAAE:n (Association of Arts Administration Educators) presidentti Alan Salzensteinkorosti omassa puheenvuorossaan sitä, miten tärkeätä on tuntea ja tunnistaa erilaisten rahoitusmekanismien taustalla toimivat intressiryhmät. Kun koulutuksen, kulttuurin ja taiteen sekä elinkeinoelämän tiet kohtaavat nykyisessä tilanteessa yhä useammin ja yhä suoremmin talouteen kytkettyinä, toiminnan eettiset, moraaliset  ja esteettiset periaatteet on syytä olla kaikilla kirkkaina mielessä. Taide ja kulttuuri ei voi olla vain rahantekemisen jatke, eikä elinkeinoelämän saa antaa liikaa ohjata sitä, mitä kulttuurialalla tapahtuu tai mihin suuntaan sitä viedään.

Kulttuurituotannon kouluttajien ja alalla toimivien tuottajien on siis samaan aikaan seurattava tarkkaan, mitä talouden liikenteessä tapahtuu, mutta muistettava katsoa ajoittain myös taustapeiliin. Sieltä saattaa löytyä jotain vieläkin mielenkiintoisempaa.

Muutamissa kommenttipuheenvuoroissa korostettiin niin ikään kolmannen sektorin vahvistumista erityisessä itäisessä Euroopassa. Vaikka valtiovalta ajoittain pyrkii kontrolloimaan vapaaehtoiseen kansalaistoimintaan perustuvien järjestöjen toimintaa, kulttuurialalla monet mielenkiintoisimmat ilmiöt tapahtuvat yhteisöllisen tekemisen ja yhteistyön myötäavustuksella. Uudet markkinointi-, rahoitus- ja tuotantomallit seuraavat toimintalogiikkaa, jossa ansainta ei ole listan kärjessä, eikä edes säätelemässä sitä, mitä ihmiset voivat yhdessä aikaansaada.

Kuten aiemmissakin ENCAT:n konferensseissa, myös Brnossa ohjelmaan kuuluivat kulttuurikohteiden vierailujen ja teemaseminaarien (kulttuuri ja hyvinvointi, kaupunkikulttuuri, kulttuuriperintö, luovat toimialat, kansainvälisyys) ohella tutkimus- ja projektiesittelyt. Itse osallistuin istuntoon, jossa esiteltiin tutkimushankkeita Puolasta, Saksasta ja Italiasta. Oma esitykseni sijoittui Suomeen ja käsitteli Humakin kulttuurituotannon yksikön yhdessä Metsähallituksen kanssa toteuttamaa hanketta matkailun ja kulttuurin kohtaamisesta.Mätäsmetäs-hankkeessa  kehitetään uusia palvelutuotteita metsäluontokohteiden hyödyntämiseen turismin näkökulmasta. Yksivuotisen hankkeen tuloksena on syntynyt pelillisiä palvelutuotteita, joita hyödynnetään paitsi eri matkailijaryhmien myös koulutuksen ja opetuksen käyttöön.

Mätäsmetäs eli Avohakkuista kaskenpolttajiksi -hanke edisti luontoa ja kulttuuria

Mätäsmetäs-hankkeen eri aloja (kulttuuri, talous, matkailu, hyvinvointi ja terveys) yhdistävä toimintamalli kiinnosti monia. Myös hankkeen tuloksena kehitetty peli, jossa hyödynnetään niin yhteisöllisyyden, peliteollisuuden kuin mobiiliteknologian lähestymistapoja, herätti paitsi hilpeyttä myös vakavampaa pohdiskelua mallin sovellusmahdollisuuksista ja siihen sisältyvistä laajemmista filosofisista ja ekologisista kysymyksistä.

ENCATC:n konferenssin isoa kysymystä rahan suhteesta taiteeseen ja kulttuuriin valotettiin kolmen päivän aikana monelta eri suunnalta. Lopputulema vastasi varmasti monen osallistujan ennakkokäsitystä; taiteen ja kulttuurin merkitys löytyy ehkä muualta kuin pankkien ja valtiovarainministeriöiden kabineteista, mutta sen toteuttamiseen tarvitaan inhimillisen otteen ohella myös talouden tunnuslukuja.

Loppujen lopuksi kysymys taitaa olla siitä, että kaikessa ennakoimattomuudessaan ja arvoituksellisuudessaan talous ja kulttuuri edustavat saman kolikon kahta eri puolta. Poliittinen kysymys on puolestaan se, kenen me annamme heittää kolikon ilmaan. Se kumpi puoli päällä kolikko edessämme lopulta makaa, se on sitten ihan jonkin muun tason kysymys.

Kirjoittaja
Pekka Vartiainen
yliopettaja
Humanistinen ammattikorkeakoulu