Talouden ja kulttuurin väliset kytkökset olivat näkyvästi tapetilla kulttuurituotannon alan tärkeimmässä vuosittaisessa tapaamisessa. Euroopan kulttuurituotannon kouluttajien ja tutkijoiden verkoston (ENCATC) konferenssi järjestettiin tänä vuonna Brnossa, Tshekissä. Syyskuun tapaamiseen oli ilmoittautunut mukaan 130 edustajaa yli kolmestakymmenestä maasta.
Kuinka julkisen sektorin tuen hiipumiseen vastataan kulttuurilaitoksissa?
Konferenssin teemassa, New Challenges for the Arts and Culture: Is it just about money?, kuvastuu hyvin kulttuurialaakin koskettava kysymys talouden globaaleista ongelmista. Julkisen sektorin tuen hiipuminen on vaikuttanut erityisen voimakkaasti Euroopassa, jossa kulttuurilla on ollut maasta riippumatta erityisasema yhteiskunnallisen rahoituksen piirissä. Sitä mukaa, kun verorahoja on siirretty kattamaan muita valtionhallinnon menoja ja kulttuurialan laitokset ja organisaatiot ovat joutuneet tiukan kulukuurin piiriin, vaihtoehtoisten rahoitusmuotojen etsiminen on ollut elinehto.
Taloudellinen kriisi on pitkittyessään johtanut kehitykseen, jossa kulttuuriala on ensivaiheen shokin, hämmennyksen ja suoranaisen lamaantumisen jälkeen alkanut sopeutua ja hyväksyä nykytilanteen. Tässä “uudessa normaalissa” kulttuurin parissa työtään tekevät ovatkin hakeutuneet yhä innokkaammin kohti yksityisen sektorin tarjoamia palveluita ja mahdollisuuksia. Mielenkiintoista kyllä, samaan aikaan myös vapaaehtoistyön ja kansalaisyhteiskuntaa rakentavien yhteisöllisten ja taloudellista voittoa tuottamattomien toimintamallien rooli on vahvistunut entisestään. Kulttuuria tehdään tänään yhtä suurella intohimolla niin rahasta kuin rakkaudesta.
Pedagogiset haasteet kulttuurituotannon opetukselle
Kulttuurituotannon alan sosiaaliset, esteettiset ja taloudelliset haasteet olivat näin keskiössä, kun alalla toimivat tuottajat, opettajat, tutkijat ja opiskelijat kävivät purkamaan yhtälöä lukuisten asiantuntijaluentojen, paneelikeskustelujen ja työryhmien avustuksella. Pedagogisia haasteita riittää mm. senkaltaisten opetusohjelmien kehittämiseen, jotka ohjaavat tulevia tuottajia löytämään hyviä rahoituslähteitä ja joiden ytimessä kulkee projektien hallinta monialaisessa ja -kulttuurisessa ympäristössä. Vaihtoehtoiset tuotanto- ja markkinointimallit kuuluvat niin ikään tähän samaan koulutukselliseen haastepakettiin, joka vie kulttuurituotannon toimintakenttää osallistavuuden vahvistamiseen, markkina-analyysien tehokkaampaan käyttöön, strategiseen suunnitteluun, yhteistuotantoihin sekä uuden teknologian suomien mahdollisuuksien äärelle. Jälkimmäiseen liittyy myös kulttuurialan organisaatioiden entistä parempi kyky toimia online, aina lähellä kuluttajaa ja aina tavoitettavissa.
Mutta, kuten konferenssin teemaan kuului kysyä, onko kaikessa aina kysymys vain rahasta ja tehokkuudesta? ENCATC:n sisarorganisaation, pohjoisamerikkalaisen AAAE:n (Association of Arts Administration Educators) presidentti Alan Salzensteinkorosti omassa puheenvuorossaan sitä, miten tärkeätä on tuntea ja tunnistaa erilaisten rahoitusmekanismien taustalla toimivat intressiryhmät. Kun koulutuksen, kulttuurin ja taiteen sekä elinkeinoelämän tiet kohtaavat nykyisessä tilanteessa yhä useammin ja yhä suoremmin talouteen kytkettyinä, toiminnan eettiset, moraaliset ja esteettiset periaatteet on syytä olla kaikilla kirkkaina mielessä. Taide ja kulttuuri ei voi olla vain rahantekemisen jatke, eikä elinkeinoelämän saa antaa liikaa ohjata sitä, mitä kulttuurialalla tapahtuu tai mihin suuntaan sitä viedään.
Kulttuurituotannon kouluttajien ja alalla toimivien tuottajien on siis samaan aikaan seurattava tarkkaan, mitä talouden liikenteessä tapahtuu, mutta muistettava katsoa ajoittain myös taustapeiliin. Sieltä saattaa löytyä jotain vieläkin mielenkiintoisempaa.
Muutamissa kommenttipuheenvuoroissa korostettiin niin ikään kolmannen sektorin vahvistumista erityisessä itäisessä Euroopassa. Vaikka valtiovalta ajoittain pyrkii kontrolloimaan vapaaehtoiseen kansalaistoimintaan perustuvien järjestöjen toimintaa, kulttuurialalla monet mielenkiintoisimmat ilmiöt tapahtuvat yhteisöllisen tekemisen ja yhteistyön myötäavustuksella. Uudet markkinointi-, rahoitus- ja tuotantomallit seuraavat toimintalogiikkaa, jossa ansainta ei ole listan kärjessä, eikä edes säätelemässä sitä, mitä ihmiset voivat yhdessä aikaansaada.
Kuten aiemmissakin ENCAT:n konferensseissa, myös Brnossa ohjelmaan kuuluivat kulttuurikohteiden vierailujen ja teemaseminaarien (kulttuuri ja hyvinvointi, kaupunkikulttuuri, kulttuuriperintö, luovat toimialat, kansainvälisyys) ohella tutkimus- ja projektiesittelyt. Itse osallistuin istuntoon, jossa esiteltiin tutkimushankkeita Puolasta, Saksasta ja Italiasta. Oma esitykseni sijoittui Suomeen ja käsitteli Humakin kulttuurituotannon yksikön yhdessä Metsähallituksen kanssa toteuttamaa hanketta matkailun ja kulttuurin kohtaamisesta.Mätäsmetäs-hankkeessa kehitetään uusia palvelutuotteita metsäluontokohteiden hyödyntämiseen turismin näkökulmasta. Yksivuotisen hankkeen tuloksena on syntynyt pelillisiä palvelutuotteita, joita hyödynnetään paitsi eri matkailijaryhmien myös koulutuksen ja opetuksen käyttöön.
Mätäsmetäs eli Avohakkuista kaskenpolttajiksi -hanke edisti luontoa ja kulttuuria
Mätäsmetäs-hankkeen eri aloja (kulttuuri, talous, matkailu, hyvinvointi ja terveys) yhdistävä toimintamalli kiinnosti monia. Myös hankkeen tuloksena kehitetty peli, jossa hyödynnetään niin yhteisöllisyyden, peliteollisuuden kuin mobiiliteknologian lähestymistapoja, herätti paitsi hilpeyttä myös vakavampaa pohdiskelua mallin sovellusmahdollisuuksista ja siihen sisältyvistä laajemmista filosofisista ja ekologisista kysymyksistä.
ENCATC:n konferenssin isoa kysymystä rahan suhteesta taiteeseen ja kulttuuriin valotettiin kolmen päivän aikana monelta eri suunnalta. Lopputulema vastasi varmasti monen osallistujan ennakkokäsitystä; taiteen ja kulttuurin merkitys löytyy ehkä muualta kuin pankkien ja valtiovarainministeriöiden kabineteista, mutta sen toteuttamiseen tarvitaan inhimillisen otteen ohella myös talouden tunnuslukuja.
Loppujen lopuksi kysymys taitaa olla siitä, että kaikessa ennakoimattomuudessaan ja arvoituksellisuudessaan talous ja kulttuuri edustavat saman kolikon kahta eri puolta. Poliittinen kysymys on puolestaan se, kenen me annamme heittää kolikon ilmaan. Se kumpi puoli päällä kolikko edessämme lopulta makaa, se on sitten ihan jonkin muun tason kysymys.
Kirjoittaja
Pekka Vartiainen
yliopettaja
Humanistinen ammattikorkeakoulu
